Siirry pääsisältöön

Yllätys -talvi yllätti!

Elämä Kiviniemen lammella on siirtynyt talvisiin tunnelmiin, vaikka vastustan. Odotan yhä, että vesi tulee ja sulattaa vielä kaiken ja minäkin saan laatikollisen syyssipuleita maahan. Pientä toivoa on ensi viikon sääennusteiden perusteella.. ja sittenkin olen loppuillan saunassa lämpeämässä 😅

Syys vie mielen johonkin syvemmälle. Pohdiskelemaan ja tunnustelemaan sisintä. Pimeä tekee minut melkein kiukkuiseksi ja sen vuoksi olenkin erityisen kiitollinen aurinkoisista päivistä ja lumesta(kunhan olisin ehtinyt edes sipulit saada maahan 😏). Ja kyllä kesän touhujen ja menojen päälle pieni itsetutkiskelu on aina paikoillaan. Luulenpa, että tää syysaika on sellainen kutsu pysähtymään. Vähän niinkuin luonnon huutomerkki meille ihmisille, väreineen ja uskomattoman kauniine hetkineen. Vinkki seisahtua katsomaan ympärille ja todeta, että tässäpä ollaan, nyt. Ja siinä kun liike lakkaa, alkaa tilaa vapautua sisimmälle tulla kuulluksi. Ja talvi voi rauhassa saapua.



 
Peittokurjenpolvi.
Luonto näyttää meille mallia miten elämä jatkuu, luonto porskuttaa eteenpäin vaatimattomasti uskomattomalla moninaisuudella. 

Alla olevan kuvan hetki komeamaksaruoholla sai minut kovasti tutkailemaan tunteitani. Tekeekö tämä surulliseksi? Onko tämä uskomatonta kauneutta? 
Minulle tämä on yhtälailla molempia. Lohdun näen siinä,  että tämä työläinen on kuollut kunniapaikallaan, tehden juuri sitä, sen tärkeintä hommaa tässä maailmassamme. Viimeiseen hetkeen asti.

Nämä 'tyypit' ihan selvästi ilakoivat omasta kauneudestaan ja kepeydestään. Edes pakkanen ei saa tähtiputkien hipiää ryppyseksi vaan korostaa vain heidän kauneuttaan 😃

Reunusasteri on ollut minulle uusi tuttavuus omassa pihassa ja on saanut kyllä suosikki-asemaa upeudellaan ja kiitollisuudellaan. Siihen se alkukesästä tuupattiin ja nyt on pakkaspäivinäkin vielä ollut niin kaunis. Ensi keväänä se saa varmasti uusia kavereita lammen reunalle, toisto siellä täällä luo kivan hempeää tunnelmaa talveen asti. Kyllä näillä aseilla vaeltaa pimeyksien läpi taas ensi kevättä kohti! Nautinnollisia pysähtymisiä puutarhoidenne äärellä💚

Kommentit

  1. Todella kauniita kuvia! Olen heikkona kuurakuviin! Minä pidän myös pimeydestä. Silloin saa poltella kynttilöitä ja ihmisten valaistut kodit näyttävät niin kotoisilta, kun niitä pimeydestä katselee.

    VastaaPoista
  2. Se on totta, pimeys tulee tietyllä tavalla tarpeeseen, nautin myös kynttilöiden tunnelmasta kovasti. Joskus kun tekemistä vielä olis kovasti, eikä ole vielä valmis lepoon, pimeys tekee levottomaksi.. Mutta hei, nyt sataa vettä taas, eli huomenna sipulien istutuspuuhiin. Kiitos, on ihan ihmeellistä tutkia kameran linssin kautta tuota kauneutta :-)

    VastaaPoista
  3. Kommentoin Kivikkopiha-ryhmään, kun sinulla oli ongelmia bloggerin kanssa. Jos tarvitset apua, voin auttaa sen minkä osaan.

    VastaaPoista
  4. Virpi, en löydä sulta vieläkään kohtaa LUKIJAT, sellainen gadget on olemassa. Joku Kivikkopiha-ryhmässä kyseli tällaisen perään. Oma asiasi tietenkin, haluatko sellaisen vai et. Tunnisteita sinulla jo näyttääkin olevan.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja niin kaunista tekstiä, ajatuksia herättävää 😊

    VastaaPoista

Lähetä kommentti